Ammatillisesti laadukasta sosiaalipalvelutyötä



Sosiaalihuoltolain mukainen perhetyö

 

Tarve perhetyön aloittamiselle nousee usein perheen sisäisistä tilanteista, joihin kaivataan jonkinlaista muutosta. Perheen elämä saattaa olla hetkellisesti kriisiytynyt ja tähän kaivataan tukea. Kärjistyneisiin tilateisiin liittyy monesti myös tarve saada apua perheen vuorovaikutuksen eheyttämiseen tai perheenjäsenten keskinäisten suhteiden parantamiseen.


Sosiaalipalvelut Silmun perhetyö on muutokseen tähtäävää, perheen omista tarpeista nousevaa ja niihin vastaavaa työskentelyä, jolle asetetaan selvät tavoitteet yhdessä perheen kanssa. Tavoitteiden toteutumista seurataan sekä tilaavan tahon, että perheen itsensä kanssa ja niitä tarkennetaan perhetyön prosessin aikana tarpeen mukaan.


Työskentelyn sisältö räätälöidään joustavasti vastaamaan perheen tarpeisiin ja toteutetaan perheen omassa arkiympäristössä. Sosiaalipalvelut Silmun toiminta-ajatus pohjautuu osallistavalle työotteelle, jossa jokaisen perheenjäsenen ajatellaan olevan itsenäinen ja muutosprosessin kannalta korvaamaton, aktiivinen toimija.

Muutoksen ajatellaan aina lähtevän sisältä käsin, minkä huomaamiseen Sosiaalipalvelut Silmu perhettä ohjaa. 

Perhetyö toteutetaan työpari- tai työryhmätyöskentelynä.




Tarjouspyynnöt ja yhteydenotot

info@silmu.org tai 044 230 25 12